lauantai 28. maaliskuuta 2015

NYT JOKU MAGGOT AUTTAA MUA!!!!!!!!!!!!

Eli ongelma koskee Slipknotin haalarin löytämistä, haluaisin sen kokonaan punaisen haalarin, numero kasin eli coreyn haalarin. Koska ei oo mitään järkeä ostaa kenenkään muun haalaria kun tilaan silti coreyn maskin. Eli tietääkö joku mistä helvetistä löydän minkäänlaista slipknotin haalaria?? Ebaysta on löytynyt kohdalle ehkä kaksi ja ne maksaa niin paljon että alkaa pyörryttää kun nään sen hinnan.
Mutta näitä pukuja on miljoona joka paikassa myynnissä ja kysymys kuuluu onko toi puku muka jossain vaiheessa ollut slipknotin äijillä päällä, en meinaan ole nähnyt tollasia. Musta noi näyttää yöpuvulta. A-P-U-A! 

Ja tuota haalaria yritän löytää muttei löydy.. Tuo maski lähtee mulle pian tilaukseen. Joku maggot mulla on oltava lukioissa kertokaa mistä pierasen ton haalarin. Vittu.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Step inside, see the Devil in I

Mä oon niin rakastunut Slipknottiin. Anniina oli just niitten keikalla ja mä uhosin että en aio edes kuunnella koko bändiä ja sen keikan jälkeen aloin silti kuuntelemaan ja rakastuin heti. Nyt vituttaa etten ollut siellä keikalla :D Aion laittaa tilaukseen kun saan rahaa Corey Taylorin jonkun niistä maskeista. Oi jestas Corey on seksikäs. Okei nyt loppu tää fantasiointi. No mitäs tässä, saanut pitkästä aikaa paniikkikohtauksia ja itkusia iltoja. Ei mulla oikeestaan mitään järkevää sanottavaa ole, tulin vaan lisäämään pari kuvaa kun pitkästä aikaa muutama onnistui :D


torstai 19. maaliskuuta 2015

Mun kiusaamis kokemukset.

Tää kaikki lähti kun äsken sain katottua dokumentin kiusaamisesta. Jossa 11 ja 9 vuotiaat lapset tappoi itsensä koska niitä kiusattiin. Se kaikki toi pinnalle mun omat kokemukset. Mun ylä-aste oli tuskaa. Seiska luokka vielä meni. Sitten heti kun kasiluokka alkoi, yhtäkkiä mun rinnakkaisluokkalaiset ja mun luokkalaiset pojat hyökkäs mun kimppuun, henkisesti. Mä en ollut sillon edes tyyliltäni erilainen, näytin tismalleen samalta kun muut, kaikki vaatteet ginatricotista. Silti erotuin koska oon pitkä ja en mikään laiha tikku. "Hei läski lainaa kynää" "tapa ittes vitun läski" "mursu" "hei kattokaa tuolla toi läskikasa menee!" Siinä pari mitä kuulin päivittäin. Kerran mulla oli napillinen paita ja yks nappi oli niin löysällä kiinni että se nappi aukes koko ajan, sitä kaverille kirosin ja sitten mun luokkalainen kundi meni just ohi ja sanoi että no mitäs oot niin läski ettei napitkaan pysy kiinni, kattoi vielä pitkään mua silmiin ja nauroi niin tyytyväisenä ja ivallisesti. Kerran vein köksän tunnin lopussa roskia ja iso porukka niitä samoja jätkiä tulee vastaan ja alottaa sen saman huutelun. Joka ikinen päivä menin "kotiin" ja itkin. Itkin koko illan. Inhosin itteäni niin paljon. Mulla oli niin paha olla että olin koulussa koko ajan vihanen ja lopulta agressiivinen. Yhtenä päivänä mut erotettiin koulusta koska aloin riehumaan matikan tukiopetuksen tunnilla. Sitten alkoi jatkuva lintsaaminen ja lukuisat wilma merkinnät. Olin keskiverto hyvä oppilas ka 7,5 ja tippui kutoseen. Joka aamu kun heräsin, kelasin mielessä kaikki haukkuma sanat mun mielessä ja yritin henkisesti valmistautua niihin viiltäviin sanoihin. Jotta mua ei kiusata, aloin haukkumaan itteäni jottei ne haukkuis mua ja se sattuisi vähemmän. Se niitä kannusti kun haukuin ite itteäni. Kaikki paska päättyi osasto jaksoon, mun oli pakko päästä pois koulusta ja turvaan ite itteltäni. Halusin niin kuolla. Kun palailin kouluun, mun tyyli alkoi muuttua aloin näyttää siltä miltä halusin, en välittänyt muitten mielipiteistä. Ja kiusaaminen pikkuhiljaa loppui. Sitten alkoi yhdeksäs luokka. Oltiin me neljä minä, anniina, jenna ja tia. Kaikki vaihdettu tyyliä ja erotuttiin joukosta. Sitten saatiin "ne vitun oudot" leima. Muut kuiskutteli kun mentiin käytävällä ohi ja aina joku sanoi että ollaan outoja, friikkejä. Mulla on lapsesta asti ollut ongelmia mun itsetunnon kanssa, olin n. 10 vuotias enkä voinut kattoa peiliin itkemättä. 12 vuotiaana halusin malliksi. Halusin näyttää että pullukkakin voi olla malli ja kaunis. Pääsin helsinkiin yhteen mallitoimistoon, mutta eräs ohjaaja meiltä sanoi että en ole tarpeeksi laiha ollakseni malli. Tämä ohjaaja oli kauan meillä töissä, piilovittuili ajoittain mulle "anu älä syö sitä karkkia ota vaikka omena" tai "sä anu tarttet jonkun liikuntaharrastuksen.." En oo täällä laitoksessa sanonu muille ohjaajille tosta koska eihän ne mua uskois. Ei tietenkää.  Onneks se tyyppi ei oo enään täällä. Inhosin sitä.

Sori pitkästä tekstistä, on pakko purkaa tätä. Kirjotin tän kännyllä joten kirjotusvirheitä on varmaan aika paljon, koittakaa saada selvää :-D


                             Toi kaikki oli mun omaa tukkaa, miksi oi miksi leikkasin noi pois :(
                     Anniina, Minä, Tia ja Jenna^^ Ilman teitä en olisi jaksanut, kiitos rakkaat!

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Väsymys ja turhautuminen

Mä en tiedä mistä tää johtuu, mua väsyttää koko ajan. Väsymys on jotenki liian lievä sana sille miltä se tuntuu. Nukun joka hemmetin ikinen aamu pommiin koska en saa itteäni ylös, en millään. Mietin eikö mun rautalääkkeet imeydy vai missä mättää että väsyttää niin paljon että tuntuu ku oisin kuollu. Se ei oikeastaan oo mitenkään henkistä väsymystä vaan fyysistä. Jatkuva kooma päällä aamusta iltaan. Alku viikosta kävin pari kertaa lenkillä, ei sekään piristäny. Rupes vaan ottamaan päähän, liikkuminen on paskaa, mutta niin on tän epäterveellisen paskan syöminenkin. Ärsyttää käydä terapiassa. Mua ei huvita puhua ei ollenkaan. Mä en halua puhua niistä asioista joista pitäisi joiden takia oon siellä. Terapeutti yrittää vääntää koko ajan jotain keskustelua, vaikka säästä jos ei muusta. Mä oon nyt pari viikkoa tässä mennyt sillä linjalla että oon kokonaan mykkä. Vituttaa vaan niin paljon mennä sinne. Jos haluan puhua säästä voin puhua kaverin kanssa, en tarvii terapiaa siihen. Mitä se edes hyödyttää, ei mitään. Tää elämä on yhtä samaa paskaa päivästä toiseen puhuin mä tai en.



lauantai 7. maaliskuuta 2015

Masennuksen ja syömishäiriöiden romantisointi.

Tää on joku nouseva hitti tumblrissa ja weheartissa ja varmaan kaikkialla netissä. On kuvia ranteista jotka on vedetty auki, ja päälle liimattu laastari ja kukkia. Tai hirttosilmukoita jotka on tehty kukista. Netissä on mun mielestä ylipäätään liikaa masennukseen ja muuhun paskaan liittyviä kuvia jotka provosoi. Myönnän itse esimerkiksi nähneeni tumblrissa jonkun jolla oli todella syvät viiltelyhaavat käsissä, ja rupesin vertaamaan omiani siihen. Ja oli jotenki pakko saada syvemmät haavat koska muuten oon nolo, kaikki muut saa syvempiä. Ja sitte on näitä röökiaskeja jotka on täytetty kukilla. Syömishäiriö kuvat on ehkä pahimpia. Myös uusi hitti on tää "thigh gap" eli tää väli jalkojen välissä, ettei reidet saa osua yhteen. Ennen mä halusin reidet jotka ei hinkkaa toisiaan vasten, mutta oon herännyt siihen että ne jalat saa sillon olla niin laihat ettei se ole tervettä. Rupesin miettimään tän postauksen myötä mun tänään tehtyä uutta banneria, joka on ehkä vähän romantisoiva, vaikka en kyllä sitä ollenkaan hakenut takaa. Ajattelin vaa että toi suu jossa on lääkkeitä on kun mun suu joka on "nasty" niiden lääkkeitten takia, joita joutuu kiitettävästi napsimaan.. Ja noi terät vaan ikävä kyllä on ollut aika paljon osana mun elämää. Mitä mieltä, vaihdanko bannerin johonkin toiseen? Josta herää kysymys millaseen?




                                                        NYT LOPPU TÄÄ TÄLLÄNEN!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Suurten kysymysten äärellä.

Noi koulu asiat stressaa mua. Tätä piirrettä vihaan ittessäni että stressaan ihan pikkujutuista, tosin toi ei oo kovin pikkujuttu mutta stressaan esimerkiksi mun lääkäriä tavatessa että onko mun käsi hikinen kun kättelen sitä. Mutta ei auta kun antaa ajan näyttää mihin päädyn. Suunnittelin että kun toi lumiräntäpaska sade loppuu ja tiet alkaa sulaa, alkaisin kokeilemaan lenkkeilyä. Juokseminen on ihanaa, se on eriasia kestääkö selkä sitä. Inhoan itteäni niin paljon etten voi kattoa itteäni peilistä, pakko tälle makkara kropalle on jotain tehdä. Sitten siinä samassa ajattelin yrittää taas tupakoinnin lopettamista, kun rupesin eilen miettimään kuinka paljon mulla kuussa menee rahaa röökiin, ni huhhuh. Voisin sitten käyttää rahojani vaikka tarjoamaan kaverille kahvit tai keikkalippuihin. Siitä tulee parempi mieli. Sitten mietin kun meillä on koulussa tulossa iso projektityö johon on käytettävä paljon aikaa ja vaivaa, ajattelin että tekisin sen masennuksesta. Ja kertoisin samalla omaa kokemusta. Koska mun luokkalaiset ajattelee että masennus on valinta. Haluisin valistaa niitä, mutta toisaalta mietin uskallanko. Se on aika iso juttu, astua luokan eteen ja kertoa mulle niin arasta asiasta. Pelkään mun luokkalaisten reaktiota. Sunday girl - Where is my mind


lauantai 28. helmikuuta 2015

I'm scared and in pain

Mä olin niin varma että haluan lähteä opiskelemaan helsinkiin. Nyt oon alkanut epäröimään sitä. En usko että mun pää kestää niin isoa muutosta mun elämässä, mulla ei oo ketään tuttua siellä, ja se menee vähän vaikeeksi kun viikonlopuiksi pitää lähteä pois asuntolasta joten mun pitäis hankkia sieltä kämppä jossa asun vain viikonloppusin ja maksan siitä vitusti liikaa. Terapiassa pitäis kaks kertaa viikossa käydä täällä lahessa. Äh niin monimutkasta. Enkä tosiaan edes usko että pystyn siihen. En edes tiedä mitä haluan, tehä työkseni tai elämältäni. Noh mitäs muuta, käytiin hakemassa mulle kevääksi vanssit ja pari päivää sitten nahkalegginssit, oon jotenkin niistä nyt innostunut. Värjäsin hiukset myös eilen takasin mustaksi. Pitäis tilata lisää venytyksiä että pääsen siihen 30mm mutta missään ei myydä mitään kivan näkösiä. En tainnut valittaa täällä mun selästä? Se on vaivannut jo pari kuukautta, ja yhtäkkiä se meni siihen että sattui niin paljon että jalat petti alta, kaaduin polvilleen lattialle enkä meinannut päästä ylös. Iskias on puristuksissa, kolme alinta nikamaa pois paikaltaan ja lihakset sen ympärillä yrittää tukea sitä romuselkää ja ne on siksi ihan hirveessä krampissa. Saas nähdä pääsenkö fysoterapiaan missä se rusauttaa nikamat kohilleen. Kivut on helvetinmoiset koko ajan, joka asennossa. Paska olo myös henkisesti jatkuu ja jatkuu, ja yhtäkkiä hirveä itseinho on vallannut mut. Ja yksinäisyys. Plääh.